Hei taasen ! Hain tänään opon avustamana yhteishaussa kouluihin. Olen siis amiksen kolmannella vaihtamassa alaa. Alkutilanne oli se etten oikeen tiennyt yhtään mille alalle haluan. Ainoa asia mitä tiesin haluavani oli kaksoistutkinto, mikä alani tulisi olemaankaan. Painiskeltiin lappujen ja esittelyjen ja hakujärjestysten kanssa tunti ja kymmenen minuuttia kun en osannut päättää hakujärjestystä. Lopulta hain nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi kahteen eri kouluun, leipuri-kondiittoriksi ja valokuvaajaksi. 13.6 pitäis tulla tulokset ja en muista ihan varmaksi millon oli pääsykokeet mutta ens kuussa luultavasti. Mua jännittää kamalasti ne pääsykokeet ja vielä enemmän se et pääsenkö mihinkään. Toivottavasti pääsen (: Ja tosiaan aattelin hakea kaksarissa eli musta tulis samalla myös puoliks lukiotyttö >8) Meen ens jaksossa luultavasti johonki lukioon yhen hankkeen kautta kokeilee siellä opiskelua.
Viime yönä ensimmäisen postauksen jälkeen olin saanut kaksi katselukertaa, toinen Kanadan länsiosasta ja toinen jostakin USA:n eteläisestä osavaltiosta. Olin ihan ällikällä lyöty, koska en ollut kertonut kellekkään, että kirjotan tällästä. Paitsi Ollille, mut sekään ei tiennyt osotetta silloin, eikä todellakaan ole ulkomailla nyt. Aika coolia, vaikkei ollutkaan ku kaks näyttökertaa ni silti joku on maailman toisella puolella tsiigaillu mun kirjottelua ymmärtämättä välttämättä mitään :D Vielä coolimpaa ois se, jos joku suomea osaava tai suomalainen ois lukenu mun blogia siellä Jenkeissä tai Kanadassa :D Mutta välttääkseni ylipitkän postauksen, nyt voisin mennä juomaan hieman kaakaota ja jatkamaan telkun kattelua. As I said, ei enää ylipitkiä postauksia. (;
- Nora ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti